lauantai 22. elokuuta 2015

3 viikkoa tulee täyteen

Voi jösses tätä kehityksen nopeutta. Niin paljon on tapahtunut tässä viikon aikana ja pikku kuutinpoikasista on tullut ihan oikeita koiranpentuja. Ne avasivat silmänsä kun 2 viikkoa tuli täyteen, korvat avautuivat, ääntä on tullut rutkasti lisää, ottavat kontaktia ihmisiin, kynnet leikattiin, ensimmäinen matolääke annettiin, maisteltiin vähän jauhelihavelliä, kipaistiin tutustumassa ulkona nurmikkoon jne jne.

Tällä viikolla olen lisäksi hoidellut virallisempia asioita eli varasin pentutarkastusajan, silmäpeilausajan sekä lisäksi vielä pentutestaajan kanssa sovimme aikataulut. Ja valmistelin myös pentueilmoitusta Omakoiraan. Ai niin, virallinen kennelnimitodistuskin tuli postista Kennelliitolta, jihuu :)

Viikon päästä ovat ensimmäiset vieraatkin tervetulleita pentusia palluttelemaan :)

Ajattelin tässä hieman kertoa pennuista yksitellen, jännä kyllä niillä näyttää olevan jokaisella tiettyjä ominaispiirteitä jo tässä vaiheessa, mielenkiintoista seurata miten kehittyvät tästä eteenpäin.


Elizabeth "Elli-karamelli" on koko porukan harkitsevaisin ja rauhallisin tapaus. Se tutkii paljon itsenäisesti ympäristöään. Se on myös porukan vähä-äänisin jos nyt näin voi sanoa :) Ellukka tykkää paljon sylittelystä ja rapsutuksista.




Pintel, töpöhäntäinen, uniikki, spesiaali, paksuturkkinen poikanen on porukassa "kaikkien kaveri -tyyppi". Erittäin rohkealta ja pelottomalta vaikuttaa, ei kauheasti mietiskele vaan menee joka tilanteessa tutkimaan uusia juttuja. Pintel on myös tässä sakissa tällä hetkellä isoin ja nälkäisin. Sillä on myös hauska tyyli nisällä pötkötellä selällään ja nautiskella. Se syö rauhallisesti eikä se maidon herumisen jälkeen käy testaamassa jokaista nisää erikseen vaan jatkaa rauhallista imemistä.








Ragetti on melko varmasti lyhytkarvainen, selkeästi porukan rotevin ja äijämäisin. Luulisin että siitä kasvaa todella komea ja lihaksikas nuorukainen. Jotenkin vaikuttaa että se olisi lauman päällikkö, murisee ja haukkuu sekä pitää toisille jöötä. Sillä silmät avautuivat viimeiseksi ja silloin se jonkinaikaa selvästi katseli ja kuulosteli harkitsevasti. Se ottaa vahvasti jo kontaktia ihmisiin ja sillä on uskomattoman kauniit silmät <3 Luulen että molemmilla merleillä tulee olemaan siniset silmät. Pilkkuja ei vielä tässä vaiheessa näy mutta voi olla että ne ilmestyvät näkyviin pikkuhiljaa.



Jack "Jaska" on pennuista se pienin ja pippurisin. Se on ehdottomasti jäntevyydessä ja kehityksessä koko ajan tosia hitusen edellä. Se on täysin ennakkoluuloton ja tekee omia tutkimusmatkailujaan pitkin pentukehää. Se ei siis hae turvaa toisista pennuista vaan on erittäin itsenäinen. Se on alusta saakka nukkunut myös lähes aina omassa rauhassaan. Jackin nenään tulee joka päivä uusi musta pilkku <3









Ei kommentteja:

Lähetä kommentti